tiistai 6. marraskuuta 2018

Panimotoiminta aloitettu

Yhdistykselle tuli uusi aluevaltaus 3.11.2018, kun kerholla pantiin ensimmäistä kertaa olutta. Homma aloitettiin valmiiksi rouhituista maltaista, jotka mäskättiin, keitettiin, maustettiin humalalla ja jäähdytyksen jälkeen lisättiin oluthiiva. Seuraavaksi viikko-pari odottelua ja sen jälkeen olut laitetaan pulloihin jälkikäymään.

Vierteen keittämistä, millä steriloidaan liemi ennen hiivan lisäystä.

Vierteen jäähdyttämistä vesihauteessa ennen hiivan lisäystä. Jäähdyttäminen tällä tapaa oli yllättävän hidasta.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Ensilöylyt heitetty 1.11.2015!

Pitkällisen jo loppusyksystä 2013 alkaneen askartelun päätökseksi saunaprojekti vihdoin saavutti merkittävän virstanpylvään kun ensilöylyt heitettiin kiukaalle sunnuntaina 1.11.2015.

Tätä edelsi samana viikonloppuna kiukaan kiinnistys kärryn rakenteeseen, johon toi oman haasteensa palava-aineisen lattian suojaus. Tämä ratkaistiin asentamalla kiukaan alle lattiasta korotettu mineraalilevy, jonka päälle asennettiin kipinäsuojaksi rosterinen pelti.

Kiukaan asennuksen jälkeen asennettiin siihrn kiinni valmis piippupaketti. Koska saunassa ei ole välikattoa, täytyi piippupaketin välikattotilaan tarkoitettuja materiaaleja hieman soveltaa. Asennuksen jälkeen saunan seinään asennettiin mineraalilevy suojaamaan hirsiseinää piipun alapään eristämätön osan lämpösäteilyltä.







torstai 20. marraskuuta 2014

Blogin tarkoitus

Tervetuloa Luovan harrastustoiminnan tukiyhdistys QC ry:n blogiin ja nettisivuille!

Tällä blogilla on kaksi tarkoitusta: Esitellä yhdistystämme suurelle yleisölle, sekä esitellä yhdistyksemme harrastusprojekteja ja niiden etenemistä sekä jäsenillemme että kaikille muille projekteistamme kiinnostuneille.